Quantcast
Channel: Peltotien päässä
Viewing all articles
Browse latest Browse all 220

Viisi viikkoa joulukuuseen

$
0
0
Kyllä vaan, lähellä se joulu näyttää olevan : ) Meillä kuusi tuodaan sisälle ja koristellaan viikkoa ennen aattoa. Olohuoneen ja keittiön välissä seistessään se on tuonut kaunista ja rauhallista tunnelmaa jouluhössötyksen keskelle. Tässä muutama kuva viime vuoden joulukuusesta: 


Kuusenkoristeet olivat meillä vuosia samat, yhdistelmä uutta ja vanhaa, mutta edellisjouluksi laitettiin koko setti uusiksi. Väreinä ovat nyt valkoinen ja hopea. Kristallia, lintuja, helminauhaa ja villalangasta ja styroxpalloista tein kevyitä pallosia. Valkoiset silkkikukat löysin tarjouslaarista, leikkasin vaan varret pois ja näin kukat asettuvat helposti kuusen oksille. 

Ihan vielä en tosin ole joulutunnelmissa, mutta tämän postauksen tein Sisustusunelmien Johannan innostamana, tästä pääset hänen blogiinsa, klik. Kuva-arkistoja olikin pakko kaivella, sillä parina viime päivänä en ole ollut kotona valoisaan aikaan. Kyllä se niin on, että näin pimeänä vuodenaikana kuvia pitää alkaa ottaa varastoon vaikkapa viikonlopun aikana.

Tänä jouluna en aio hankkia kuuseen mitään uusia koristeita ja luulenkin, että tällä setillä mennään seuraavat kymmenen vuotta ; ) Paitsi niitä villalanka-palloja voisin kyllä muutaman lisää tehdä. Mitenkäs teillä muilla, onko joulukuusi jo pilkahdellut mieleen? 

Melkein kirjoitin tähän "jouluisin terveisin", huh! Nyt pitää vähän skarpata ; )
Päivi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 220

Trending Articles