Tiskirätti, niin pieni mutta tarpeellinen asia arjessa. Mahtaisiko ilman edes tulla toimeen? On kiva, jos rätti on kaunis, mutta yksi asia on vielä tärkeämpi. Hajuttomuus, vai mitä mieltä te olette? Välillä olen pessytkin tiskirättejä, mutta yleensä heitän ne vaan roskiin kun alkavat tuoksahtaa. Ja sitä tapahtuu harmittavan usein. Tiensä päähän tullut rätti jättää inhan hajun myös pöydän pintaan. Nuo muut perheenjäsenet välillä pyörittelevät silmiään kun nyrpistelen nenää rätin lähellä ; )
Mutta enää ei tarvitse. Aiemmin talvella näin netissä pyöriessäni sanat "riepu ei ala haista" ja sehän oli menoa sitten. Tilasin Susannan Työhuoneelta kolme erilaista bamburättiä. Kauniita värejä oli paljon, mutta nämä meidän ovat rauhallisia valkoruskeita.
Rätit olisi voinut ottaa heti käyttöön, mutta pesin ne kuitenkin ensin kertaalleen. Susannan Työhuoneen sivuilla kerrotaan, että rievun imukyky vain paranee mitä enemmän sitä pesee ja käyttää. Mielestäni imukyky oli kyllä hyvä jo heti alkuunsa, mutta hienoa jos se tästä vain muuttuu paremmaksi.
Pöllörätti oli ensin käytössä kuukauden verran, eikä tosiaan senkään jälkeen haiskahtanut yhtään. Ihan voisi sanoa, että tuoksui hyvälle. Eilen pöllöt hyppäsivät pyykkikoneeseen ja maatuskat ryhtyivät hommiin.
Ihan selvennykseksi haluan vielä mainita, että tämä ei ole ns. yhteistyöpostaus. Olen siis nämä rätit ihan itse tilannut ja maksanut. Tämä tarkennus vain sen takia, että tiedän tämän näyttävän ihan mainospostaukselta : ) Mutta mielelläni kerron vinkkejä tällaista hyvistä löydöistä joita aina välillä tulee vastaan. Samaan tapaan kuin aiemmin ihastelin esimerkiksi Eva Solon vesipulloa - käytän sitä edelleen päivittäin ja voin suositella lämpimästi. Aivan samoin kuin näitä rättejä : )
Mukavaa viikonloppua lomailijoille ja kaikille muillekin : )
Päivi